News

Kimi Chinese review in Finnish

25th October 2008
Paremmat fiilarit Vaihteeksi oli kiva tulla reissulta kotiin. Kaiken kaikkiaan jäi ihan positiiviset fiilikset siitä, mitä Japanissa ja Kiinassa saatiin aikaan. Se oli parasta, että kehitystyö on saatu eteenpäin. On tehty oikeita asioita, kun tulokset on parantuneet. Nyt saatiin muutakin aikaan kuin vaan syödä sushia. Kaksi palkintosijaa oottaa vaan kolmatta perään. Siitä ois kiva sitten jatkaa kohti ensi kautta. Hyvä loppu on tärkeetä hyvään alkuun ensi kaudelle. Ei se ihan vieläkään ollut sitä, mitä haettiin. Kiinassa ei pysytty Hamiltonin kyydissä. Laukka ei vaan riittänyt. Se oli nopeempi alussa ja kun me jossain kohtaa saatiin vähän sitä kiinni, oli jo liian myöhäistä yrittää haastaa. Kun oli samat bensat, niin ei varikkopysähdyksilläkään voinut yrittää paikkailla mitään. Oltaisiin tarvittu toisen virhettä, että ois voitu ajaa voitosta. McLaren oli nyt hiukka liian nopee meille koko viikonlopun. Kun nyt noita kahta kisaa katsoo jälkikäteen, niin positiivisin juttu on tietty se, että me oltiin aika vahvoja aika-ajossa. Ne oli hyvät Q3:t ja molemmissa päästiin eturiviin. Auto on enemmän sellainen kun on haluttu ja siitä se suoraa tulee, että pystyttiin taistelee aika-ajossa hyvät lähtöpaikat. Kova duuni maksoi takaisin niin kuin pitääkin. Melkeestä pystyttiin haastaa voitostakin, mutta kisavauhti ei vaan ihan ollut kohdillaan. Auto tuntui kyllä ihan kivalta ajaa, mutta vähän vaan se oli liian hidas. Hyvä fiilis kuitenkin tuli takaisin ja siitä on hyvä jatkaa Brasiliaan. Kiinassa perjantaina tuli kaksiysi mittariin. Synttäri oli ja meni. Mukava oli nähdä ja kuulla, että faneja on niin paljon. Ne muistaa ja tukee, vaikka meikäläisen kausi ei ookaan ollut hääppönen. Viime vuonna mulla oli elämän ehdottomasti paras viikonloppu Brasiliassa. Se ei unohdu koskaan. Nyt mennään taas ajaa sinne ja ne muistot tekee siitä yhtä juhlaa. Nyt ajetaan vaan tiimin parhaaksi. Tsempataan voitosta ja tarkkaillaan tilannetta, että saadaan paras tulos tiimille. Kiinassa me saatiin siitä tilanteesta paras tulos. Kun en itse voi enää voittaa mestaruutta, oli ihan sama, olinko siinä kisassa toinen tai kolmas. Tärkeintä oli, että saatiin Ferrarille ne 14 pinnaa ja taistellaan edelleen molemmista mestaruuksista. Brasiliaan mennään ihan samalla asenteella kuin Japaniin ja Kiinaan. Tehdään parhaamme tiimille ja katsotaan, mihin pystytään. Viime vuonna meillä oli ihan fantastinen auto sille radalle ja perjantain treeneissä nähdään, mitkä mahkut meillä on nyt ottaa taas se 1-2 tulos, mitä tiimi toivoo.