News

Kimi Column Australian GP preview - Finnish

10th March 2008
Parhaat fiilarit Mä oon kilpakuski. Siksi taas tauon jälkeen kaipaan jo kilpailemista. Se on mun duuni. Se on se mun juttu, että saisi vaan ajaa kisaa. Kaikki on nyt hyvällä mallilla. En taida koskaan ennen olla päässyt aloittamaan uutta kautta näin hyvissä fiiliksissä. Uskon, että auton pitäisi olla ihan hyvä. Noita ajohommia varten ainaskin kaikki voitava on tehty. Tiimi on tehnyt ison duunin, kun rakensi meille näin hyvän auton. Me pyydettiin muutamia juttuja, joita piti muuttaa ja ne on kaikki tehty. Kaikkein eniten me toivottiin, että saadaan perä paremmaksi ja se on nyt sellainen kuin me ihan oikeesti haluttiinkin. Meidän pitäisi olla nyt vahvoja kaikissa paikoissa. Mutta sitten sen näkee, mitä kausi tuo tullessaan. Ei sitä ikinä etukäteen voi sanoa. Mulla ei oo tapana miettiä menneitä, mutta tehdään nyt poikkeus. Viime kausi päättyi niin fantastisesti, että eihän se kuiteskaan unohdu koskaan mielestä. Me juhlittiin mestaruutta aikamme, sitten vähän relattiin ja palattiin vanhoihin rutiineihin, joilla oon enneskin aina alkanut valmistautua uuteen kauteen. Ainoa juttu, mitä tehtiin eri lailla oli se, kun kävin ajamassa yhden testin Jerezissä jo ennen joulua. En olisi muuten mennyt, mutta kun säännöt muuttui ja oli tärkeetä päästä kokeilemaan, miltä auto tuntui ajaa ilman luistonestoa ja sillä erilailla toimivalla elektroniikalla. Se oli ihan kiinnostavaa. Hyvä oli, että ainaskin ajaminen tuntui heti yhtä makeelta kuin ennenkin. Mitä nyt vähän tarkempana joutuu oleen koko aika. Joulun mä vietin himassa perheen kaa ja uutta vuotta Jennin ja kaverien kaa Dubaissa. Sitten tulikin jo uusi auto ja siitä asti on ajettu testejä. Oli hyvä, kun nyt meillä oli heti kaksi uutta autoa. Me päästiin Felipen kanssa molemmat ajaa paljon ja tietysti se on tiimin kannalta hyvä, kun molemmat pystyy keräämään paljon tietoa uusista systeemeistä. Mä on ihan tyytyväinen siihen, miten testit meni. Meillä pitäisi olla vahva, nopee ja luotettava auto. Tietty mä haluan taistella vaan voitoista. Toivottavasti taas päästään taistelemaan myös mestaruudesta. Eka etappi on jälleen Australia. Melbourneen on aina kiva mennä. Se on niin nasta paikka ja siellä on aina sellainen ilmapiiri, missä meikäläinenkin viihtyy. Mulla on hyvät muistot viime vuoden kisasta. Mehän dominoitiin silloin sitä koko palettia. Homma pysyi hyvin hanskassa treeneissä, sitten mä pääsin paalulle ja voitin kisan, vaikka radio ei toiminut koko aikana. Se on makee rata ja kyllä mä diggaan ajaa sillä. Keleistä ei siellä koskaan tiedä, mutta sehän on sama sitten kaikille. Testikauden jälkeen odottaa oikein kybällä, että hommat alkaa ja sellainen turhanpäiväinen muu toohotus loppuu. Pidetään taas hauskaa yhdessä!