News

Brazilian GP - Kimi kolumni (Finnish)

16th October 2007
Puun takaa. Viikonloppuna se on sitten finito. Mä menen Brasiliaan kolmospaikalta, mutta jos hyvin käy, voin iskee sillai puun takaa ihan kärkeen asti. Ainaskin siitä tulee kiinnostava kisa. Mitä vaan voi tapahtuu. Ihan niin kuin tapahtui jo Japanissa ja Kiinassa. En mä sillai missään täpinöissä oo, että nyt on pakko voittaa, kun on mahdollisuus. Mä otin etäisyyttä koko hommaan ja rauhoitin tilanteen treenaamalla ja latautumalla vaihteeksi Dubaissa. Se oli hyvä päätös, sillä siellä sain olla irti kaikesta hälystä ja häsäämisestä. Mulla on hyvä tunne autosta ja mulla on hyvä tunne tiimistä Kiinan voiton jälkeen. Tässä välillä ei ihmeitä oo ehditty tekemään. Tehtaalla on vaan simuloitu systeemejä ja katsottu, että auto on tikissä sinne Brasilian pomppuihin. Samaa varmaan on naapurikin touhunnut. Niillä tuntuu pinna olevan kireellä, kun ulkopuolisetkin puuttuu koko ajan niiden puuhiin. Mä lennän tiistaina Brasiliaan. Sitten keskiviikkona mulla on synttäri, mutta nyt ei oo mitään suunnitelmia sen varalle. Mä toivon vaan yhtä synttärilahjaa ja sillai, että mä saisin sen sitten sunnuntaina kisan jälkeen. Me lähdetään tietenkin voittaa tätä kisaa. Mestaruus ei oo ollut meidän omissa käsissä enää pitkään aikaan. Mutta jos voittaa vikan kisan, muilla voi systeemit mennä sekaisin. Vaikka Hamilton on seitsemän pinnaa edellä, senkin täytyy päästä kisa maaliin ja saada vielä kourallinen pinnoja lisää. Ei se ihan helppoo oo tulla viimeiseen kisaan sillai, että tarvii vielä muutaman pinnan lisää. Muistan hyvin neljä vuotta sitten, kun Schumacherin olisi pitänyt saada enää yksi pinna lisää vikassa kisassa Suzukassa, kun mulle olisi riittänyt vaan voitto. Silloin jossain vaiheessa sitä kisaa välillä näytti, että mä olisin sittenkin voinut onnistua. No. mä jäin toiseksi kisassa ja siitä tuli toka paikka mestaruudesta. Mä menen tähän viimeiseen kisaan ihan samalla tavalla kuin niihin pariin edelliseenkin. Me keskitytään ihan omaan juttuun. Yritetään voittaa ja otetaan sitten sellaiset riskit, mitä siihen vaaditaan. Japanissa me ei onnistuttu, mutta Kiinassa kaikki meni meidän suunnitelmien mukaan. Kaikki nokitukset on nyt tehty, kortit on jaettu ja se on nyt all-in tää meidän pokeri. Mulla on sellainen käsi, että jos on onnea, potti voi olla mun. Tosi makeeta, kun kausi päättyy tällai. Tää on ollut pitkä ja rankka kausi. On aina kiva, kun kausi päättyy ja pääsee lomalle. Nyt on vielä kivampaa, kun taistellaan ihan loppuun asti. Interlagos on aika erilainen rata. Siellä ne yrittää aina paikata sitä uudella asvaltilla, mutta joka kerta se on yhtä pomppuinen. Mulla on ollut siellä hyviä kisoja, kerran mulla oli jo pokaali kotonakin, mutta sitten ne vei sen multa pois. Ihan nappikisaa ei oo tullut, mutta samaa mä sanoin ennen Kiinaakin ja heti tuli ykköspaikka.